Lehdistötiedote
9.8.2010, Kajaani
Kainuulainen Forest Agency -konserni on ostanut Helsingissä ja Joensuussa toimineen Mainostoimisto Sankareiden liiketoiminnan.
”Kun Sankarit ottivat yhteyttä meihin, olimme hyvin tyytyväisiä uuteen laajenemis-mahdollisuuteen. Forest Agency -markkinointitalon strategiana on ollut jo vuodesta 2009 lähtien laajentaa toimintaa ympäri Suomea. Tehty kauppa vahvisti tätä strategiaa ja toi myös lisää toimintamahdollisuuksia. Tämä kauppa antaa meille myös mahdollisuuksia työllistää kainuulaisia osaajia”, toteaa Mainoslähde Oy:n toimitusjohtaja Sammy Hyyryläinen.
Forest Agency:n mainonnan ja markkinoinnin yksikkö sijaitsee Kajaanissa, jossa on myös lisänä oma mainostuotanto. Forest Agency / MainosLähde Oy toteuttaa asiakkailleen mainonnan- ja markkinoinnin suunnittelun lisäksi mm. suurkuvatulosteita, ajoneuvo- ja julkisivuteippauksia sekä muita perinteisiä markkinointimateriaaleja. Tulevaisuuden tavoitteena on myös kasvattaa mainostuotannon puolta, mutta pitää päätoiminnot kuitenkin luovuuden lähteellä eli Kainuun metsissä.
Kaupan osapuolet eivät julkista kauppahintaa.
Asiakkuuspäällikkö Veli-Matti Linjalan mukaan Web- ja ohjelmistopuolella asiakkailla on nyt myös oiva mahdollisuus siirtyä helposti uusiin web-hallintaohjelmistoihin ja saada sitä kautta ajan sekä resurssien säästöä ja näin ollen saada keskittyä entistä enemmän omaan ydinliiketoimintaansa.
Forestin avainasiat ovat verkostoituminen, innovointi sekä yhdessä tekeminen. Kaikkia työntekijöitä yhdistää ahkeruus ja halu tehdä työ parhaalla mahdollisella tavalla. Haasteet otetaan aina mielenkiinnolla vastaan ja kysymysten esittäminen Forestilla tarkoittaa halua oppia, kehittyä ja tuottaa parempaa lopputulosta.
Lisätietoja:
|
Sammy Hyyryläinen |
Veli-Matti Linjala |
Forest Agency on kolmen kainuulaisen alansa kärkiyrityksen eli Momentti Oy:n, MainosLähde Oy:n ja Luovanet Oy:n toimesta vuonna 2010 perustama kokonaisvaltainen markkinointitalo. Palveluihin kuuluvat mm. mainonta ja markkinointi, koulutukset ja ammattitapahtumat, sekä Internet- ja ohjelmistotuotanto. Forestilla on Kajaanin päätoimipisteen lisäksi toimistot Helsingissä ja Kathmandussa. Forest on myös kainuulaisen IT-Pooli Group konsortion jäsen. Forestin palveluksessa on 15 henkilöä ja kuluvan vuoden arvioitu liikevaihto on noin 1,2 miljoonaa euroa. Lisätietoja os: www.forestagency.fi
Olemme uudistaneet LUOVA-hallintajärjestelmän kaikki ohjeistukset. Ne löytyvät ohjelmiston "Käyttötuki" -osiosta.
Kaisanet.fi -verkkopalvelu koki graafisen, teknisen ja sisällöllisen uudistuksen.
Sen määritelmänä on, että yrityksen kyky vastata maksusitoumuksistaan on hyvä.